torstai 29. huhtikuuta 2010

THE EX EFFECT



makoilen meidän olkkarissa viltin alla läppäri sylissä ja mietiskelin tuossa vähän sitä sun tätä. mietiskelin sitä miten erilainen suhtautuminen ihmisillä on joskus kumppanin entisiin tyttöystäviin / poikaystäviin. tää on tottakai yksilöllistä ja riippuu siis hyvin paljon siitä millainen suhde näillä kahdella on. siis huomattavasti helpompi on sulattaa toisen menneisyys jos kumppani ei ole exän kanssa juurikaan tekemisissä..

esimerkiksi itelläni ei suuremmin ole ollut aihetta mustasukkaisuuteen tai turhautumiseen, johtuen siitä, että jakki ei ole juurikaan tekemisissä extyttöystävänsä kanssa, ja toisekseen aikaa niiden erosta meidän tapaamiseen oli melkein kaksi vuotta.


ja voin tunnustaa, että minä luen jakin entisen tyttöystävän blogia! aloin lukemaan sitä joskus ihan silloin kun me tavattiin. halusin tyypillisesti tietää miltä hän näyttää, millainen huumorintaju sillä on jne :) näin vielä sen vaivan, että käänsin sitä sen blogia kun noi ruotsin taidot oli aika olemattomat vielä siihen aikaan haha. hassua tässä on kuitenkin se, että luen sitä blogia vieläkin, haha, vaan en enää ihan samoista syystä. ihan meidän alkuaikoina en tietenkään sanonut tätä jakille, mutta nykyisin aina naureskelen, että oon taas käyny lukee sun exän kuulumisia :D

noin yleisesti ottaen, olen täysin sinut jakin menneisyyden kanssa. pieni mustasukkaisuus tietyistä asioista on normaalia, mutta kaikilla on oma menneisyytensä, ihastukset ja suhteet, myös minulla. niin kauan kun menneisyyden haamut ei hypi silmille, ei ole ongelmaa! jos joskus jotkut seikat häiritsee, esim jotkut epämieluisat valokuvat hyppii silmille, on hyvä muistaa että siihen on aina syy miksi exä on exä.

tällaisia kevyitä mietintöjä tällä kertaa, huomenna juhlitaankin sitten vappua ja therese, elin ja nicklas tulee tänne puoli kahden junalla, jee!

lunch



tänään kävin stellan kanssa lounaalla ja söin aina hyvän caesar salaatin. huomenna syödäänkin sitten grillipihviä, kermaperunoita, salaattia ja muita herkkuja. toivotaan hyvää keliä et päästään grillaamaan tuossa meidän partsilla! kunhan ei vaan sataisi vettä, sormet ristissä!

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

kouluun



tänään kouluun kuunteluoppilaaksi ja sitten töihin hoitamaan muutama asia! huomenna sitten taas pelkkää lepoa ja sit onkin VAPPU :D

tiistai 27. huhtikuuta 2010

ÄNTLIGEN!!

vihdoin meidän makuuhuonen matto meni vaihtoon! oon sitä niin monta kertaa katsellut ja pudistellut päätäni :D siis se matto on hieno, mutta sen maanläheiset sävyt ei vaan sovi meidän aika mustavalkoiseen kämppään!


before


and after :)


tossa etualallla näkyviä lasisia tuikkualustoja meiltä löytyy aika suhteellisen paljon., kun niitä tarttuu aina ikeasta mukaan.. hinta? 5 kr kiitos! (50s)

meidän huonekaluista saa muuten kiittää tuon jakin vanhempia ketkä omistaa siis huonekalujen entisöinti firman. kaikki meidän huonekalut on maalautettu niillä ja NSON bolaget tietää tosiaan mitä tekee!

maanantai 26. huhtikuuta 2010

keskiyö




ja uni ei tule. kävin lämpimässä suihkussa mitä teen joskus kun uni ei tule ja nyt höntsin kotona kylpytakissa. lääkäriltä tuli tänään tuomio kuulemma suhteellisen ärtyneestä esim keuhkoputken tulehduksesta ja muusta mukavasta. lääkkeet sekä lääkärin määräämä yskänlääke tuli ja saikkua pamahti VIIKKO (!) ja pitäisi kuulemma olla HILJAA aika pitkälti. minä ja hiljaa kun ei valitettavasti sovi yhteen ja samaan lauseeseen. haha. jakki naureskeli ettö voiskohan mulle määrätä useemminkin tollasen reseptin kun puhun kuulemma joskus vähän liikaakin :D

aion kuitenkin käydä hoitamassa pari juttua keskiviikkona ja perjantaina töissä mutta that's it. outoa on kuitenkin se että olo on ajoittain ihan terve (toisaalta ajottain ei todellakaan), mutta tuo kurkkukipu vaivaa jatkuvasti, ääni ei kestä yhtään ja yskä on kova. mutta ei tee mieli enää makoilla kotona vaan tehdä jotain, melkeinpä ottaa jotain iloa irti näistä vapaa päivistä mutta tajuan kyllä että nyt pitää antaa äänen ja kropan levätä.

no mutta, päätin että nyt kun on aikaa niin ajattelin käydä ikeassa ostamassa uuden maton jota olen tänne halunnut. ja olla kaupassa ihan hiljaa. :D

nyt yritän mennä nukkumaan ja kuiskaamaan jakille hyvää yötä

ps. kaunis kiitos mukavista kommenteista =)

mukavia unia!

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

from finland to sweden



kesä oli 2007 ja paikka oli ayia napa kun tapasin jackin. lyhyesti ensin minun toiseksi viimesenä iltana, jolloin jo ihastuin. ja ihan viimeisenä iltanani toisen kerran. juhlittiin aamuun asti yhdessä ja minä ihastuin, ihastuin pahasti, erittäin pahasti. mutta olin varma että en tulisi koskaan enää tapaamaan jackia uudestaan. vaan toisin kävi. yllättäen me ruvettiinkiin pitäämään yhteyttä päivittäin ja nopeasti tein päätöksen siitä että menen tapaamaan jackia ruotsiin, göteborgiin missä jack tuolloin asui.



voitteko kuvitella sitä jännitystä kun istuin yksin lentokentällä odottamassa koneeseen nousua, tietäen että kohta tapaan jakin, pojan keneen tutustuin yhden yön verran ayia navan lämmössä? tietäen että olen jumissa ruotsissa MELKEIN VIIKON? voitte vaan kuvitella että siinä miettii kaikki ne pahimmat mahdolliset vaihtoehdot. entäs jos me ei tullakaan toimeen? entä jos en tunne mitään? entä jos jack ei tunnekaan mitään minua kohtaan mutta minä tunnen? tai toisin perin? ainekset katastrofiin oli yhdistämistä vailla valmiit, mutta kaikki meni paremmin kuin hyvin.



kaikki se mitä meillä oli cyproksen lämmössa löytyi myös ruotsista. paljon naurua ja valtava määrä perhosia mahassa.. palasin takaisin suomeen myytynä ja kahden viikon kuluttua jakki tuli jo suomeen minun luokse ja hyvinkin pian tajusin että olen korviani myöten rakastunut. kaukosuhde ei ollut aina sitä herkkua, kuten varmasti ymmärrätte. ikävä oli suunnaton, turhautuminen oli suurta, mutta silti olin onnellisempi kuin aikoihin. mahan pohjasta heitti joka kerta kun sain jakilta viestin ja uuden vuoden jälkeen, puolen vuoden kuluttua meidän tapaamisesta jätin järjen äänen sivuun, ja seurasin sydämen ääntä ja päätin muuttaa ruotsiin mikkelistä. sekä minä ja jack oltiin siihen valmiita. kahden kuukauden kuluttua 7.maaliskuuta lensin ruotsiin kahden matkalaukun kanssa ja 1000e tilillä.



tunteet oli erittäin ristiriitaset, koska toisaalta olin maailman onnellisin nainen, olin ollut erossa jakista 2 kuukautta, ja tiesin että olin muutamien tuntien päästä enää näkemisestä, mutta toisaalta itkin ja tuntui oudolta jättää kaikki tuttu ja turvallinen, kaikki. kirjaimellisesti ihan kaikki ja aloittaa nollasta. tiesin koko ajan että tein oikean ratkaisun, tiesin että kaikki ei välttämättä onnistu, mutta en epäillyt päätöstäni. viimeistään silloin kun näin taas jakin. jakki odotti minua lentokentällä enkä ikinä unohda miltä tuntui nähdä taas jack ja tietää että minnekään ei tarvitse lähteä. love!



kaikki ei ole aina ollut ruusuilla tanssimista. muuton jälkeen göteborissa käytännän asiat ei järjestyneet ihan helposti. sain baarimikon paikan itselleni, mutta suurinta vaivaa tuotti asunnon saaminen. göteborgissa kun se on äärimmäisen vaikeaa, mutta nekin asiat aina jotenkin järjestyivät. taistelin siis vuoden kämppien kanssa, muutin 6 kertaa, itkin kun pelkäsin, että jään kämpättä ja joutuisin palaamaan suomeen sen takia. minulta huijattiin heti alussa melkein kaikki rahat sen ensimmäisen asunnon kanssa, mutta aina kaikki järjestyi loppupeleissä, tavalla tai toisella.

mutta kaikki tämä kasvatti suuresti ihmisenä ja en vaihtaisi niitä vaikeitakaan aikoja mihinkään, koska niistä on oppinut niin paljon! nykyisin me asutaan karlstadissa asunnossa joka ei taatusti lähde alta kun se on ostettu, ja arvostan sitä. ja se rakkaus sitten? no en ehkä enää saa perhosia mahaan kun saan jakilta viestin, haha, mutta rakkaus ei ole kadonnut<3 br="br">


olipa ihana muistella itsekin noita aikoja, pitää jakkiakin muistuttaa aamulla kun se jo nukkuu

suosittelen!



jos tykkäätte erilaisista salaateista suosittelen lämpimästi tota felixin caesar dressingiä. niin hyvää! ja kuten varmaan olette huomannut niin tykkään kovasti tonnikalasta salaateissa. ihan paras tonnikala merkki on abba. otan aina tuon saman "valikoituja fileepaloja auringonkukkaöljyssä". maksaa hiukan enemmän, mutta niissä on ero ihan halppismerkkeihin. tykkään syödä ihan paljaaltaankin tonnikalaa. jakista tämä outoa. onko se outoa?

mutta perjantaina on vappu tai kuten se on täällä, valborg. miun IHKA ENSIMMÄINEN VAPPU / VALBORG VAPAALLA!!!! okei sen jälkeen kun oon täyttänyt 18 :D niille ketkä ei tiedä olen siis aikasemmin ollut baarimikko, joten minun vaput on vietetty tiukasti siellä toisella puolella baaritiskiä. vaan ei tänä vuonna! meille tulee kavereita göteborgista, jossa asuttiin yhdessä reilu vuosi, ja aiotaan grillata meidän parvekkeella ja minä aion nauttia hyvästä seurasta, ruuasta ja vapaasta vapusta. aion ostaa serpentiiniä ja muuta vastaavaa tottakai tohon parveekkeelle. nyt vaan peukut pystyyn sään kanssa!

mutta nyt rupean tekemään makaroonilaatikkoa ja huomiselle salaattia. edelleenkin mulla on köhä ja kurkkukipu, joten huomenna aion herätä aikasin aamulla ja varata lääkäriajan. ei jaksa enää yskiä.

=)

lauantai 24. huhtikuuta 2010

nörtti

jos klikkaatte tosta lisää suosikiksi nappulasta tossa oikealla niin tätä voi blogia voi nyt seurata blogilistalla! taistelin varmaan tunnin että sain sen sinne lisättyä niin käyttäkää ihmeessä jos olette blogilistan käyttäjiä :)

myös blogloviniin pystyy tämän blogin lisäämään. oon niiiiiiiin tietokone nörtti joka luulee nyt tietävänsä kaiken tutustuttaan hiukan html -koodien saloihin, haha.

nyt minä jack tultiin kotia romanttiselta hampurilaisaterialta score ravintolasta (ne hampurilaiset on niiiiin herkkuja) ja ajateltiin seuraavaksi kattoa leffa. minä ajattelin käpertyä jakin kanssa samalle sohvalle vaikka meiltä löytyy kaksi.



eilen oli hassua kun olin annan luona käymässä, miulla tuli yhtäkkiä jakkia IKÄVÄ. siis ihan selkeästi tunnistettava ikävän tunne. me asutaan yhdessä joten se oli vähän kummallista =) annoinkin jakille erityisen ison pusun kun tulin kotia. miulle on tärkeää se että noteerataan toista hiukan esim töistä tullessa, pusulla tai kosketuksella, ihan sama. mutta jotain eikä vaan esim ovelta karjastu tjeeeeeeeeeeeeeenaaaaaa :D

toinen asia mistä minä en luovu, on se, että kun esimerkiksi olen ihan vaan kotona, niin aina laitan päälle jotain ihan kivan näköistä, laitan tukan ja vähän meikkivoidetta ja aurinkopuuteria. vaikka en olis menossa minnekään. ei mitään täyttä tällinkiä siis, tai farkkuja ja jotain toppia vaan siis esim joku kiva tunika ja legginssit ja näytän freesiltä. suihkaus hajuvettä. haluun olla viehättävä jakin silmissä ihan vaan kotosallakin ollessa. haluun että se ajattelee että sillä on söpö tyttökaveri. =)

the ring




jos et tiedä mitä koruja laittaa, unohda käsikorut, kaulakorut ja isot korvikset. iso sormus, vähän pienempiä rinnalle. match your shirt with a ring!

uusi ihana paita löytyi eilen cubukselta, 199 kr. :)

lempipuuhissa






lehtiä, riisikakkuja, kahvia ja auringonpaiste. ylläriiiii. hehe. ainut on että tää kurkkukipu voisi mennä jo pooooooois! ekaks päätin että menen lääkäriin, sit olo helpottu ja ajattelin että nyt tää tauti on poistumassa. ja nyt se taas pahenee japäätin uudestaan että menen lääkäriin. katotaahan sit mitä mieltä oon huomenna :D

tiedättekö mitä tein viime viikolla? ette ikinä arvaa? no aloitetaan alusta. vuonna 2007 jakki meni hakemaan talvitakkinsa talviteloilta käytettäväksi ja löysi sieltä kaksi sataa kruunua rahaa. jakki tuli iloiseksi. vuonna 2008 jakki meni hakemaan taas talvitakkinsa takaisin käyttöön ja löysi taskusta 500kr! nyt viime vuoden puolella eli 2009 jakki lähti hakemaan takkinsa tuolta meidän varastosta ja ennen kuin se meni alas jakki naureskeli kovaan ääneen että mitäköhän taikatakin taskusta löytyy tänä vuonna. miekin nauroin. jakki tuli sitten takin kanssa ylös naama valkeena. takin taskusta löytyi kauan kadoksissa ollut ipod jota minäkin oon outunu ettimään. haha. no sit tuossa viime viikolla vein meidän talvitakit talviteloilla ja kurkkasin sinne taskuun että mitä jakki löytää ensivuonna. mut ne taskut oli tyhjät. joten mie laitoin sinne taskuun kolikoita JA KIRJOITIN KIRJEEN! haha eli ensivuonna jakki löytää sen kirjeen minulta ja vähän rahaa. :D miettikää sen naama kun se löytää kirjeen sieltä taskusta ja se on miulta. hihi

nyt menen nauttimaan lopuista riisikakuista ja toisesta lehdestä!

torstai 22. huhtikuuta 2010

kipeänä vieläkin



oon siis edelleenkin kipeenä. koko viikon ollu tää köhä, kurkkukipu ja flunssa, ja pari päivänä kuumetta. meinasin jo mennä lääkäriin, mutta nyt on selkeesti helpottamaan päin että eiköhän tämä tästä. tänään kuitenkin päätin mennä vähän aurinkoon kun oli niin nätti keli, joten menin tuttuun tapaan tuohon partsille lukemaan läksyjä jotka nopeesti vaihtui juorulehteen =)

haluan olla jo terve!

heippa

tiistai 20. huhtikuuta 2010

rings

käytin tänään miun h&m lahjakortin sormuksiin




koko viime yön olen viettänyt teetä juoden ja yskien läpi yön. menin töihin mutta kun ääni ei kulkenut, ne lähetti miut kotia. oon ihan pirteä sinällään, kuumetta ei ole, mutta ilman ääntä en voi töissä olla että se siitä sitten! matkalla kotia kävin lunastamlla itelleni nuo sormukset, olin ne etukäteen jo bongannut. kivat värit!

jakilla ei myöskään lähe ääntä pihinää enemmän että ollaan molemmat kotona hiljaa. hiljaisuuden rikkoo ainostaan miun järkyttävä yskäkohtaukset noin 2,5 minuutin välein, haha.

nyt ois kyl sitä AIKAA lähtee salille mutta yskin keuhkot pihalle jo ihan vaan kattoessa telkkua et ei ehkä ois ihan se fiksuin veto? :D

maanantai 19. huhtikuuta 2010

vinkki

älkää syökö näkkileipää sängyssä

there she goes again

koululla tänään. ja heeei, ulkona tarkeni jakkutakilla ja kaulahuivilla. ja arskat peitti kivasti silmäpussit!





eilen kävin salilla ja vietin sitten illan stellan kanssa istuen baarissa ja juoden limpparia ja kahvia mikä ei ollut kovinkaan fiksu veto niinkin myöhään, ei sitten nukuttukaan ihan heti.. tänään sitten päivä alkoi klo 9 ja päättyi illalla kello 21. joten salille ei taas jäänyt aikaa, mutta koulussa oli mukavaa, ja töissä pidin elämäni ensimmäisen työhaastattelun! se meni oikein kivasti!

ainut miinus on se, että mulla on massiivinen yskä ja kurkku on kipeä. pitkästä aikaa vaan eipä ole ollu tätä tunnetta ikävä. lauantaina jakki vielä naureskeli kun valitin (KUULEMMA TURHASTA NIIN KUIN TYTÖT YLEENSÄ:D) kunnes sunnuntaina mies sai ite saman taudin ja kahta kauheemman kurkku kivun. kharma is a bitch, kuten mie totesin, haha. vaan loppu miunkin nauraminen kun sain töissä viestin jakilta, että se on raukka oksentanu koko illan. säälitti. ja että nyt sit odotellaan, että millonkohan minuun iskis toi puklutauti myös, uschh.

nyt kello 23 ja vois sulkea koneen ja mennä sänkyyn peiton alle ja nukahtaa, tai parempaa, yskiä koko yö! nyt ois mahdollisuudet myös siihen aika lupaavat, woho!

kauniita unia kaikille =)

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

eilinen

eilen aurinko ei tietenkään paistanut ennen iltaa kun mulla oli vapaa päivä. jotenkin tyypillistä? ja stella makasi kotona pimeesä huoneessa kovassa krapulassa joten mie päätin siivota kämpän kun ei ole ollut sitäkään aikaa tehdä varmaan kahteen viikkoon. siivoominen on jotenkin terapeuttista. esim jos minä jack riidellään, tai jokin muu asia vaivaa minua niin jostain ni mie rupeen useasti siivoilemaan enemmän tai vähemmän, mikä on vähän hassua mutta tapansa kullakin. mutta siivoon kyllä myös ihan vaan siksi kun nautin puhtaasta kodista. ehkä miun pitäis ryhtyy isona siivoojaksi? siihenhän voi nykyään lukea oikein itselleen tutkinnon, haha.

illalla kun se arska vihdoin sitten paistoi mentiin jakin kanssa terassille! juotiin vähän kahvia ja 3 olutta. oli kivaa tehdä jotain jakin kanssa pitkästä aikaa. kattokaa miten iloinen miä olin





olusten jälkeen me sit mentiin kaupan kautta kotia ja katottiin leffa kotona. nukahdin tosin jo ennen elokuvan loppua sohvalle ja niin tais jakkikin. mie halusin katosa brothers uudestaan mutta jakki ei jostain kumman syystä halunnut sitä katsoa kahtena iltana peräkkäin


meidän pyykkikori oli aika repeemis pisteessä. paino varmaan 20 kiloa ja toi kangas oli niiiin pinkeenä :D eilen onnistuin taas nolaamaan itseni kun laitoin meidän lakanan tuohon parveekkeelle roikkumaan. ne ketkä ei siis tiedä me asutaan IHAN keskustassa. kävelykadun varrella. kello 13 lauantaina kun kaikki on shoppailemassa niin tottakai meidän massiivinen musta lakana lähti tuulen mukana alas :D se jäi sit tuohon isoimman ostoskeskuksen KYLTIN päälle. kyllä minuu hävetti ku ihmiset tuijotteli ylös ja ihmetteli mistä tuo valtava musta kangas oikein leijaili alas. en kehannu edes olla tossa meidän partsilla ja ottaa kuvaa vaan piilouduin. illalla sitten kun tultiin terassilta jakin kanssa niin se oli tuulen yltyessä leijaillu maahan asti niin noukkastiin se siitä sitten takaisin kotiin :D

hyvät ja huonot puolensa ilmeisesti tällä meidän kämpän sijainnilla.. mutta nyt ulkona paistaa aurinko joten kerään kamppeet sinne ja meen tekee läksyjä huomiselle!

ja marita sisko, oli ihana chattailla eilen.

haleja!

perjantai 16. huhtikuuta 2010

brothers

Jos haluatte katsoa hyvän draaman (hyvillä näyttelijäsuorituksilla), katsokaa brothers. tää filmi jätti miut hiljaseksi vielä kauan tän loppumisen jälkeenkin, ei vaan siis pelkästään sen aikana. sellanen leffa mikä nostattaa ihon vähän kananlihalle. ehdottomasti katsomisen arvoinen. juoni ei ole ihan joka perheen arkielämää mutta ei amerikkalaisessa perheessä mahdotonkaan. aidon tuntunen leffa. ja tytöt (ja ehkä pojatkin) ottakaa esille nenäliinoja mutta älkää odottako romanttista lässyleffaa. kyseessä on DRAAMA. juonesta en haluu sanoo mitään, saatte itse katsoa sen. muuten, jakin ja minun kaveri/tuttava on serkku tuon jake gyllenhaalin kanssa ja on siis tavannut sen ja myös maggie gyllenhaalin. se sanoi että ne on tylsiä mutta en usko sitä. minun unelmissa ainakin jake on hauska, hurmaava ja hyvä sängyssä.

kauniita unia

a week from hell

miulla on ollut maailman kiireisin viikko. kaikki päivät venynyt 12 tuntisiksi tai lähelle ainakin. salilla en ole käynyt kertaakaan siitä yksinkertaisesta syystä että oon saanut paikat unicallilla suljettu aina pikkasen ennen yhdeksää ja sali menee kiinni kello 22. olen väsynyt. niiiiin väsynyt! jakkiakaan en juurikaan ole nähnyt. vähän vilahdukselta iltaisin.

tällä viikolla myöskin muutama asia on hiukan selviytynyt miulle. mitään ei ole tapahtunut, vaan nään jotenkin tietyt asiat aika paljon kirkkaammin kuin ennen. ja mukavampi olisi olla sokea.. tiedättekö sen tunteen kun olisi mukavampi ummistaa silmät tietyille asioille koska niin on helpompi? valehdella hiukan itselleen ja pysyä kuplan sisällä.

huomenna jokatapauksessa aion nauttia auringosta ja stellan seurasta :) ja kirjoitella tännekin ja lisäillä kuvia. rakastan valokuvia. mietin et miten mukava on näitä juttuja lueskella ja katsella kuvia ihan arkipäivästä sitten joskus vanhempana.

nyt haen tämän liikkunnottoman (SUCKS) viikon päätteeksi haen minulle jakille pizzat!

tiistai 13. huhtikuuta 2010

happy cat


huomenna taas yksi piiiiitkä päivä.. 09-12 töitä, koulua 12.30-15.30, ja 16.00-20.15 töitä. mutta tänään minun pomo pyysi minut juttusille hieman lisävastuusta ja tulavaisuudesta ja huomenna ensimmäistä kertaa oon sitten vastuuhenkilönä unicallilla kello 16-21, lähetän loppuraportit, lukitsen paikat ja pidän jöötä niin sanotusti talossa haha. vähän mietityttää mitenköhän noi loppuraportit onnistuu kun ne on tällä hetkellä pelkkiä numeroita päässä, mutta kai ne siitä selkiytyy :) kivaa saada vastuuta myönnettäköön, ja ennen kaikkea oppia uutta ja kasvattaa tulevaisuuden työmahdollisuuksia!

miulla on tosin ikävä miun ja stellan hotellihuonetta ja tukholmaa ja tyttöjen juttuja.. aamuviideltä hotellin valkosien lakanoitten alla nauramista illan tapahtumille. siis kumpanakin iltana naureskeltiin viel sängyssä vähintään tunti ennen nukahtamista, haha. on tottakai erittäin kiva olla jakin kanssa mutta stellan kanssa vähintään yhtä kivaa :D

jakki on kuitenkin ollut aika suloinen nää kaksi iltaa kun olen nyt ollut kotona.. pusutellut ja silitelly minua tavallista enemmän, ja pitänyt tiukasti kädet ympärillä nukkuessa, viime yönä heräsin jopa yöllä siihen kun se antoi pusun yläselkään havahtuessaan hetkellisesti hereille. sanoi jopa että siitä on tosi kiva kun olen taas kotona. se lämmitti. pienet teot ja sanat tekee minut aina tosi iloiseksi. en ole kovin vaikea tehdä onnelliseksi itseasiassa. haluun kukkia ystävänpäivänä tai synttäreinä, muuten ne pienet sanat ja teot riittää pitämään miut erittäin onnellisena parisuhteessa. pitäisiköhän miun mennä useemminkin tukholmaan kun saan näin paljon huomiota ja hellyyttä takaisin tullessa :)

t.happy cat