maanantai 29. elokuuta 2011

Mummi.

Tänään täällä Kreetalla on ollut surulliset fiilikset. Lähtöpäivänä sain tosiaan tietää että meidän mummi oli huonona, ja tänään meidän mummi nukkui pois. Illalla sytytimme kynttilän mummin muistolle parvekkeella. Surettaa, vaikka mummin kunto onkin jo kauan ollut erittäin huono ja mummin aika oli jo lähteä. Lepää rauhassa rakas mummi.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Kreikka

Terveiset Kreetan saarelta! Ollaan jo kolme päivää täällä oltu, aika menee niin nopeasti! Ollaan syöti kilokaupalla juustoa (kreikkalainen salaatti, mums) ja litratolkulla viiniä :D

Missä maisemissa te juotte aamukahvinne? ;)

Tänä iltana on vuorossa rauhallinen ilta, edelliset kaksi ollaan oltu ulkona ja huomenna me mennään Agia Marinaan päivällä:) Täällä on hyvää ruokaa, juomaa ja ihanan lämmintä. Plus kolmekymmentä, ja onneksi illat viileämpiä (noin plus 20) niin saa hyvin nukuttua eikä tartte hikoilla baareissa.

I love Greece!

torstai 25. elokuuta 2011

LANDVETTER

Hola! Kello on neljä yöllä ja minä bloggailen täältä lentokentältä viinin siivittämänä. Vihdoin tämä lähtöpäivä on koittanut, meidän lento lähtee tasan kahden tunnin kuluttua. Saavuttiin Göteborgiin kymmeneltä illalla ja suunnattiinkin Göteborissa parille viinilasilliselle.

Ja myöskin erittäin väsynyt, töitä yötä päivää tehnyt Jack liittyi seuraamme Göteborissa hetkeksi. Käytiin vielä syömässä ennne kuin otettiin taksi (jotaa ajaa minun tuttava) tänne lentokentälle.

Innostunut tyttö lentokentällä..

Ja ei niin pirteä matkatoveri joka nukahti vähän aikaa sitten :)


.
Löysin tälläsen oman nurkkauksen missä oli pistoke joten pääsin koneelle, kätevä tuo iphone kun on samalla internetti aina mukana!

Torstai päivä olisi tietysti olla parempikin. Töissä oli erityisen rankka päivä, ja matka innostusta on valitettavasti varjostanut huonot uutiset, jotka sain Suomen puolelta. Joten päivällä mieliala on emnnyt innostuneisuudesta kyyneliin. Matkamieli on siis välillä vähän niin ja näin tämän päivän aikana, mutta pitää yrittää olla murehtimatta asiaa, jota ei voi auttaa. Viikonlopun aikana tiedän sitten jo enemmän.

Nyt joka tapauksessa me lähdetään viemään laukut check-in pisteeseen ja minäkin rupeen miettimään Kreikan rantoja ja annan mielen levätä.

Ihanaa viikkoa kaikille, ehkä hotellilta tänne jotain kirjoittelen viikon aikana, katsotaan miten käy :)

Puss o Kram

tiistai 23. elokuuta 2011

Love



Harmittaa! Ensinnäkin Jack on ollut Göteborissa töissä jo ikuisuuden (okei 3 viikkoa tähän mennessä haha)mutta Jakin piti alunperin tulla kotia jo viime sunnuntaina. Viime viikon loppuviikosta sitten selvisi, että Jack joutuu jäämään vielä yhdeksi viikoksi ainakin, ja harmitti koska tiesin siten että me ei ehditä näkemään ennen kuin minä lähden vuorostani ulkomaille viikoksi. Ja tänä aamuna sitten juteltiin ja voi olla että Jack ei ole vielä kotona Karlstadissa kuin minä tulen kotia ulkomailta. Harmittaa! En yleensä välitä jos ollaan erossa hiukan pitempiä aikoja koska me kuitenkin nähdään niin useasti muuten. Miten paljon esimerkiksi kuukausi loppupeleissä on, 30 päivää? Se menee nopeasti ja sitten on vaan erityisen kiva nähdä taas ja tekee hyvää parisuhteelle kun välillä on vähän ikävä:) Mutta ensin minä olin kuukauden Suomessa alkukesästä ja nyt Jack vuorostaan Göteborissa ties kuinka monta viikkoa, joten kävi harmittamaan kun on ikävä jo muutenkin ja tuntuu että ollaan nähty niin älyttömän vähän viimeaikoina. :(

No lento lähtee Göteborista joten ehkä me ehdittäisiin pikaisesti sanomaan hei toisillemme torstaina.

Mutta nyt miun on lähdettävä töihin.

PS. Ei ole enää montaa päivää ulkomaanmatkaan:)

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Irish coffee

Ah! Vihdoin muuttoprosessi on melkein kokonaan takana päin. Olen taas viikonloppuna muuttanut ja järjestellyt tavaroita! Ja nyt on enää yksi kassi ja sänky jäljellä! Hyvä minä!

Perjantaina olin Marien luona yökylässä ja meillä oli ihana ilta katsoen leffoja ja syöden vaikka mitä hyvää. Lauantaina muutinkin sitten koko päivän, ja olin valmis vata ilta yhdeksältä. Jack on yhä Göteborissa joten muutto on tapahtunut ilman mies apua, hitaasti mutta varmasti. Illalla Stella tuli meille, ja me sytyttettiin paljon kynttilöitä ja tehtiin herrrrkulliset irish coffeet ja juteltiin parvekkeella kaikesta, ja eniten matkasta, johon on nyt enää muutama päivä jäljellä! Kummallakaan meistä ei ole varaa tehdä näitten viimeisten päivien aikana oikein mitään kun matka on maksettu, mutta ei se mitään haittaa, Kreetalla tehdään sitten vaikka mitä:)






Iris coffee on kyllä hyvää. Jouduttiin ottamaan vielä toisetkin :D

Nyt mie menen asunnolle hakemaan viimeisenkin kassin ja tarkistamaan että kaikki on pakattuna. Kämppä siivotaan sitten luovutuskuntoon matkan jälkeisenä viikonloppuna!

Matkakuumetta on muuten noin 40 astetta!

torstai 18. elokuuta 2011

Lax

Nyt oikeasti, se joka sanoo että salaattihommat on pupujen ruokaa, tai että salaatit ei täytä/ ei ole hyviä, on virallisesti väärässä. Mie olen viime aikoina fiksaillut vaikka kuinka paljon erilaisia makoisia salaatteja ja on ollu maha täynnä.



Yksi lemppareista on paistaa lohta ja lisätä se salattiin. Nami nami!

Miulla matkakuume on vaan lisääntynyt ja lisääntynyt ja lopupeleissä meni parin yön unet kun mietin vaan Kreetaa ja lämpöä, mitä aion ostaa, mitä tulisi pakata yms. Eilen sitten nukahdinkin kello 19 ja heräsin töihin kahdeksalta :D Hyvät yöunet. Tänään tuli taxfree lehtikin kotia ja viikon kuluttua mie oon jo matkalla Göteborgiin, mistä meidän lento lähtee. En ole käynyt ulkomailla (siis aurinkomatkalla) vuoden 2008 joten lähtö tuntuu erityisen makoisalta. Etenkin kun tänne on ilmeisesti tullut jo syksy? Vaikka aurinko paistaa, ei ole enää lämmintä. Tuntuu kuin olisi syyskuu ja nämä kelit alkoivat jo heti elokuun alussa. Ei syksy ole aikaisemmin tullut näin ajoissa. Normaalisti elokuussa on vielä ollut helteitä joten what the fuck happened?

Huomisen suunnitelmissa on mennä ystävän luokse yökylään, ihana Marien luokse suoraan töistä. Marie aikoo kuulemma tehdä jotain hyvää ruokaa, ja me aiotaan syödä sipsejä ja muita herkkuja ja katsoa leffaa. Marie on raskaana joten viini on pois suljettu mahdollisuus, joten luvassa on vaan ihana koti-ilta, joka ei muutu extempore baarireissuksi niin kuin yleensä meidän "tyttöjen illat" muuttuu, haha.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Ihanaa kun nykyisin on jo iltaisin pimeää ja viileää. Saa käpertyä ihanan viltin alle, sytyttää kynttilöitä ja nauttia illoista ihan eri tavalla kuin keskellä kesää. Love it. Muutenkin miusta ei ole mitään parempaa, kuin olla miun superpehmeän valkoisen viltin alla, juoda kahvia ihanasta kahvikupista kynttilöiden palaessa ja lueskella blogeja/kirjoitella tänne. Ihanan rauhallista. Miun jalat on Jakin sylissä ja täällä KOTONA näyttää kivalle. On kotoisa olo!





Nyt me aiotaan syödä popcornia ja katsoa leffa nimeltä How do you know. Joten mie ajattelin nyt käpertyä Jakin kainaloon ja nauttia leffasta<3

Sunday



Mikä loistava kuva saldo eiliseltä: yksi vahinko räpsäisy hämärässä ilman salamaa! Päällä muuten uusi ihana viininpunainen hamonen.

Ei sen puoleen varmaan ihan hyvä ettei tullut ikuistettua eilistä enempää. Me aloitettiin tässä meillä kuuden hengen kaveriporukalla. Juotiin ja juteltiin ja naurettiin äärimmäisen paljon. Aidan uusi poikaystävä oli ensimmäistä kertaa meidän kanssa, mutta tuntui siltä kuin se olisi aina ollut meidän mukana. Erittäin mukava, hauska ja sosiaalinen mies joka ystävystyi Jakin kanssa hetkessä. Lähdettiin tästä baariin ja siellä tilattiin champanjaa ja prikallinen shotteja. Ja ilta jatkui vielä sen jälkeen täällä meillä. Eli on sitten vähän podettu krapulaa. Ja Jack sai vielä morkkiksetkin kun se onnistui ilmeisesti kadottamaan puhelimensa. RIP Jakin iPhone.

Tämän ei olla krapulassa paljon karppailtu vaan tein meille ihanan lasagnen. Oli kyllä hyvää.

Kahden viikon kuluttua tästä olen Kreetalla.. Can't wait

lauantai 13. elokuuta 2011

DONE AND DONE!

Siis voi hitto mikä päivä miulla oli eilen. Me etsittiin netistä hotelleja/asuntoja/lentoja tuntikaupalla. Siis tää halpa ulkomaanreissu olikin niin sanottu jokerimatka, millä voi päätyä minne päin KREETAA tahansa, ei ainoastaan minne tahansa hotelliin Chaniaan. Haha. No matkatoimistossa tuli sitte ilmi että kun halusi sinne Chaniaan mennä niin kappas kun ei ollutkaaan enää niin halpaa. Matkatoimiston nainen katteli halvimpia hintoja mut ne oli kyllä huomattavasti tyyriimpiä kuin mitä me oltiin mietitty.

Ei sitten varattu matkaa, vaan suunnattiin Stellan kanssa kotiin miettimään, että otetaanko riski jokerimatkalla. Päätettiin kuitenkin tutkia nettiä hiukan jos löydettäisiin jotain halvempaa. Me tutkittiin sitten "hiukan".. eli viisi tuntia putkeen. Katsottiin matkoja Barcelonaan ja voitteko kuvitella sitä riemua kun Stella löytää meille viikoksi SVIITIN, siis SVIITIN, viiden tähden hotellista, missä on champanjabaarit, kylpylä, sauna, valtava uima-allas alue ja niin luksusta kaikki kun vain olla ja voi ja ainoastaan 5700 kruunulla, eli noin 570 eurolla, mikä me sitten puolitettaisiin. Mie pompin ympäri asuntoa ja kiljuin onnesta kunnes Stellan ilme muuttuu: "Uuuuuuuuuuuuuuups Anne se olikin 57 000 kruunua eikä 5700 kruunua :D"

Ei ei me sitten otettukaan sitä sviittiä:D Mutta sitten me kuin ihmeen kaupalla löydettiin yksi hotellihuone Kreetalta Haniasta erittäin halvalla 300 metrin päästä rannasta ja varattiin se samantien. Sitten siitä vartin päästä ostettiin vielä lentoliputkin ja nyt on sitten matka varattu ja maksettu ja kahden viikon päästä hejdå Sverige ja hej Kreta!



En malta odottaa!! Mutta kohta tänne meille tulee vähän porukkaa joten miun pitää ruveta laittamaan itseäni valmiiksi illan rientoja varten. Pusss

perjantai 12. elokuuta 2011

Our home

Miulla on ollu niin kiireinen viikko että ei kyllä aikaa oo löytyny paljon läppärin kanssa istuskelemiseen. Nimittäin miulla on ollu eräs projekti tekeillä: muuttamisprojekti. Miulla loppuu tämän kuun lopussa vuokrasopimus, joten tämän viikkoa olen muuttanut tavaroitani minun ja Jakin yhteiseen kotiin. Yhteenmuuttaminen tuntuu samalla oudolta ja tutulta. Jack kysyi minulta asiasta ensimmäisen kerran jo toukokuussa mutta en halunnut hätiköidä, vaan halusin ottaa rauhallisesti. Tämän kuun lähestyessä loppuaan ratkaisu tuntui sitten luonnolliselta; me vietetään niin paljon aikaakin yhdessä että en minä juurikaan ole aikaa siellä virallisesti omalla asunnolla enää viettänyt:)

Kun meillä ei tosiaankaan autoa ole ja Jack on Göteborgissa, niin minä olen tomerana tyttönä kävellen kantanut ikea kasseja asunnosta toiseen (välimatkan kävelee alle kymmenessä minuutissa), ja yhden kuorman kaverin autolla. Joten töitten jälkeen joka päivä olen muuttanut KÄVELLEN. Jalkakin saanut hyvää treenausta samalla ja parantunut huikeeta vauhtia. Mut hitto mikä homma on ollu tän viikon aikana. Vaatteiden lajittelua, tavaroiden lajittelua, ja olen pessyt kaiken minkä voi vaan laittaa pesukoneeseen. Verhot, sohvapäällyset, melkein kaikki vaatteet, pyyhkeet yms. MIE OON TEHNY PYYKKIÄ VIIMESET 4 PÄIVÄÄ!

Mutta nyt voin sitten ollakin aika ylpeä itsestäni. Tämä paikka alkaa pikkuhiljaa näyttämään kodilta, täällä tuoksuu ihanasti puhdas pyykki, on siistiä ja puhtaat vaatteet on nätisti viikattuna kaapeissa. Ja suurin osa tavaroista on siis nyt muutettu, arvatkaa vaan miten ihana tunne. Enää varmaan jäljellä pari ikea-kassillista tavaraa sekä sänky. Loput tavaroista joita tänne haluan, odotteleekin sitten minua kaupan hyllyillä :D


LÖysin Suomessa ollessani nää hurmaavat kehykset ja ne oli pakko roudata mukaan. Kuvan löysin täältä Karlstadista.

Haha miun ylpeys, kirpputorilta löytynyt valkoinen lamppu. Melkein samanlainen kuin kaupasta katsomani joka olisi maksanut 500 kr.. Joten tulin erittäin iloiseksi kun löysinkin tämän 30 kruunulla.

Pikkuhiljaa alkaa näyttämään kodilta. Mulla on niin huono kamera että ei oikein erota mun hienoja verhoja kukkia sun muita:D

Mutta on kyllä ihanaa kun on kaikki tavarat (melkein) yhdessä paikassa. On kotoisa olo. Tänään voinkin sitten vaan rentoutua, katsoa leffan ja syödä jotain hyvää.. Huomenna Jack tulee TÄNNE KOTIIN (hehe)minua moikkamaan kun se tekee töitä pari viikkoa Göteborgissa. Sitten se lähteekin taas maanantaina vielä yhdeksi viikoksi takaisin. Saa nähdä mitä se tuumii tästä kämpästä nyt, on nimittäin aika erinäköinen nyt kun mitä vielä viime viikolla. Sisustin kaiken valkoisella koska huonekalut meillä on suurin osa mustia (paitsi makuuhuoneessa) jotta täällä olisi valoisampaa. Ja valkoinen antaa muutenkin rauhallisen tunnelman. Paljon valkoisia erilaisia tyynyjä sohvalle sekä ihana valkoinen karvapeitto tekee erittäin tummanharmaasta sohvastakin pehmeämmän oloisen minun mielestä..

Karppauksetkin sujunu ihan kivasti, vaikka välillä olenkin antanut itteni syödä pastaa, ja Göteborissa ollessa Jakin vanhemmat tilasivat kaikille pizzat joten tuumin että ois epäkohteliasta kieltäytyä:D

Mutta tänä aamuna tein tosi hyvää munakokkelia. Siinä oli chiliä, persiljaa sekä vuohenjuustoa. Kyllä maistu voin kertoa.



Göteborissa ollessani menin Zaraan ja halusin ostaa koko kaupan tyhjäksi, mutta rahatilanne on mikä on ulkomaanmatkan lähestyessä joten nyt jäi vaatteet kaupan hyllylle. Paitsi yksi uusi rakkauspaita (ensimmäinen ostamani keltainen paita ikinä) ja yhdet farkkusortsit, jotka oli alennettu 399 kruunusta 75 kruunuun.



Farkuista vetskari on vähän miten on mutta ei se oo niin justiinsa:D

Palkkapäivänä minä ja Stella sitten lähdetäänkin Kreetalle (tänään mennään matkatoimistoon varaamaan)ja lento lähtee sopivasti Göteborista vasta illalla, joten meidät löytää sitten Zarasta tuhlaamassa puolitiliä kaikkeen ihanaan.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Dreamhouse

Göteborin yöelämä oli täynnä yllätyksiä, mutta niistä myöhemmin. Otin eilen muutaman kuvan Jakin vanhempien luonta. Jakin vanhemmilla on suosittu yritys, joka kunnostaa vanhoja huonekaluja, maalaavat ne ja taikovat tylsistä huonekaluista upeita huonekaluja, joissa on tunnetta. Rakastan tätä paikkaa ja Jakin äiti on miettinyt jokaisen pienenkin ykstityiskohdan. Täällä tuoksuu aina ihananalle, on aina siistiä, ja rakastan tätä valkoista sisustusta.

















Ihanan näköistä eikö vaan? Ja tämä on vaan pintaraapaisu tästä ihanasta kodista.. Ah ja Jakin äidillä on vaikka mitä ihanaa kylpyhuoneessa. Rakastan käydä täällä suihkussa kun Jakin äiti aina avaa kaapin ovet ja sanoo: käytä mitä haluat. Ja kaapit on pullollaan mitä ihanimpia merkkituotteita. Olo on oikeasti kuin kosmetiikka kaupassa. Jakin äidiltä löytyy kaikkea.. On vaan luksusta käyttää kaikkia niitä kalleimpia merkkituotteita, joista itse voi vaan unelmoida. Että nyt on sitten kasvot ja koko kroppa viimesen päälle saanut hyvät hoidot ja iho niin heleänä kuin vaan olla voi:) Minulla on muutenkin maailman ihanimmat appivanhemmat jotka on muodostunut miulle erittäin tärkeiksi. Tulen loistavasti toimeen sekä Jakin äidin, että isän kanssa. Käyn Jakin äidin kanssa kahdestaan parturissa ja juon Jakin isän kanssa whiskiä, haha. <3

lauantai 6. elokuuta 2011

Anne 15v.





Haha tänään ajoin ensimmäistä kertaa elämässäni jotain missä on kaksi pyörää ja moottori. Olen taas astetta coolimpi..

Nyt hiuksia laittamaan ja meikkaamaan!